Jan Virtanen: Mustavalkoinen  12.1. - 3.2.2008
Galleria 3H+K
Maaherrankatu 32 (sisäpiha)
 28100 Pori

Avoinna
 ke-pe 14-18
 la-su 12-16

Puh. 02-6332278


Olen noin 5v kulkenut enemmän tai vähemmän säännöllisesti kamera kaulassa ympäri Poria. Kuvaukseni on usein siis hyvin käytännöllistä,
mielenkiintoiset otokset saattavat tulla eteen odottamatta kun käy vaikka esim. kaupassa.

Useimmat näyttelyn kuvista ovatkin siis ns. katuvalokuvia.
Katuvalokuvissa parhaimmillaan yleisesti ottaen on usein tietynlaista
visuaalista nokkeluutta, huumoria, tai muuten vain epätodellisia tilanteita.
Periaatteessa juuri
tilanteen havainnointi on tärkeintä, ja paljon on
merkitystä vielä myös tuurilla ja vaistolla. Olen ainakin itse sitä mieltä, että pitää luottaa omaan vaistoonsa sillä kun asiaa alkaa liikaa ajattelemaan niin se ei enää onnistu. On kyse
eräänlaisesta Zen –fiiliksestä. Eikä kuvatessa saa ottaa asioita liian varmanpäälle.
Liekö kyse
mielikuvituksen puutteesta mutta en juurikaan tykkää tai osaa kuvata minkäänlaisia lavastettuja tai ennalta suunniteltuja valokuvia.
Olen sillä tavalla fiilisihminen, että tarvitsen sopivan olotilan kuvaamiseen, muuten se ei onnistu. On hämmästyttävää miten eri asioita havaitsee kun on sopivalla mielellä, ja sillon kun taas ei niin tuntuu kuin kävelisi hidastetusti sumussa.”

- Jan Virtanen 7.1.2008

Kuvia nettisivuilla: http://www.flickr.com/photos/jannevirtanen/

Etusivu Galleria 3H+K Näyttelykalenteri NYTE ry